Suunnittelin jo yöllä, että kirjoittaisin :))

Eli siis otsikko kertoo jo aika paljon :DD En meinannu saada ollenkaan unenpäästä kiinni. Tässä nyt tällä hetkellä laulelen ja kuuntelen musiikkia :D Mua vaan yöllä alkoi epäilyttää, että olisko sittenkin pitänyt mennä yhelle leirille, kun en oo varma olisko sinne tullu se jätkä, enkä oo varma että asunko enään ensi vuonna täällä. Yöllä ehdin jo ajattelemaan menneisyyttä ja suunnitella tulevaa, tai no enemmänkin haaveilla siitä. Kylmät väreet kyllä hiipi mun selkäpiitä niitä ajatellessa. En oikein enään muista ajatuksiani, vain sen että vannoin kirjoittavani osan niistä tänne.

Tulevasta sen verran haaveilin, siitä kun mulla on face, mut sitten se tosin perustu ensi lukuvuoteen, mahdollisesti entisessä luokassani... Sitten melkein itkin sitä, kun mietin minkälaista olisi olla kuuluisa. Ajattelin jotakin tällei...
''Minkälaistahan olisi olla joku toinen kuin haamu? Olisiko se onnellisempaa elämää, mutta onhan haamuna olossa omat hyvätkin puolensa, mutta niitä on vähän. Haamuna kukaan ei huomaa, ei näe sinua. Olet pelkkää ilmaa. Kukaan ei tosin huomaa virheitäsi, mutta ei voi edes odottaa, että joku voisi edes harkita sinulle soittamista. Koko elämä tulee olemaan yksin oloa. Taas jos näytät yhtäkään heikkouden merkkiä sinua tullaan kiusaamaan, eli alat saamaan negatiivistä huomiota. Niin kävi luokkalaiselleni pojalle, joka yritti päästä sen rengin sisälle, ja taisi loppujen lopuksi päästäkkin. Minä taas pysyn kaukana tuosta ringistä, se vain satuttaa enkä kestä enään melkein yhtään henkistä kipua. Seitsemän vuotta teki tehtävänsä. Olen ottanut selvää erillaisista masennuksista ja päädyin siihen tulokseen, että olen lievästi masentunut. Minulla ei riitä pokkaa edes alkaa viiltelemään, sillä se tuottaisi myös kipua. Minulla ei ole edes pokkaa harkita tosissani itsaria, välillä on semmoinen tunne, etten enään haluaisi elää, mutta ei minusta varmaan koskaan olisi tekemään itsemurhaa, saati sitten satuttamaan toista fyysisesti, vain henkisesti. Niin kuin minuakin on seitsemän vuoden aikana monesti niin satutettu. Se ei unohdu ajankaan kanssa, se tulee painajaisiini. Jos joku näkisi minut koulussa, hän näkisi pelkän kuoren, roolin mikä on alkanut elämään omaa elämäänsä. En tiedä mitä minusta puhutaan, vai puhutaanko ollenkaan. Yritän varmaan roolini avulla tulla jotenkin kuuluisaksi. Tunnen itseni kaveriporukkani pääksi, sillä sanani on varmaan laki. En tiedä. Minulla ei ole halua keskittyä kouluun, sillä minulle se on yksi ja sama. Numeroni ovat laskeneet näiden vuosien aikana, kun olen ollut koulussa. Mikään ei onnista opiskelemaan. Varsinkin kun ärsyttää, että englanti on niin helvetin vaikeaa! Kukaan ei näe minua, kukaan ei tunne. En edes minä. En tiedä kuka olen.'' En varmaan nukahtanut ennen kolmea aamuyöllä...

''Kun kaikissa tarinoissa, elokuvissa, sarjoissa puhutaan kohtalosta, aina se kohtalo on tehdä jotain suurta, olla suurta. Onko sitten kellään tavallisella ihmisellä ollenkaan kohtaloa? Vai onko se niin tylsä ettei siitä voida mainita, koska se ei ole hienoa, ja koska ihmiset ovat tavallisia??? En tiedä miksi haluan uskoa yliluonnolliseen, mutta minun mielestäni on tylsää ajatella maailmaa, missä ei ole mitään yli luonnollista. Se vaikuttaa niin tylsältä, jos ei ole mitään. Olen varmaan lukenut liikaa fantasiaa, mutta en halua olla tavallinen, haluan olla erottuva yksilö. Eli toisin sanoen haluan olla kuuluisa, ainakin jotenkin tunnettu. En halua elää koko elämääni haamuna. Sen takia varmaan teen kavereitteni kanssa elokuvaa, jossa haluan näytellä, sen takia haluan varmaan että se menisi edes YouTubeen, koska haluan ihmisten arvostelevan minua, haluan tietää virheeni ja voimakkuuteni. Varmaan eniten haluan positiivista palautetta.'' Ajattelin eilen ennenkuin nukahdin. Tässä tais tulla melkein mun koko elämän tarina, eipä juuri mitään valonpilkahdusta. Voin myöntää, että olen kateellinen kun näen porukassa olevien minun ikäisten nauravan toisiensa vitseilleen, sillä en ole koskaan ollut kovin suuressa porukassa. En ole kaunis, että pääsisin semmoisiin piireihin, enkä poika, jonka tarvitsisi olla vain tarpeeksi kova päästäkseen siihen porukkaan. Mutta tätä tämä elämä on. Sen voin myöntää. Voisin tehdä mitä vain, jos voisin olla edes yhden päivän kuuluisa ja suosittu. En tiedä mitä enään kirjoittaa.

Ukkosti :DDD

Täällä mummolla ja vaarilla ukkosti äsken :3 Se oli hauskaa siihen mennessä, kun pelästyin ja sanoin; ''Voi helvetti'' niin sit vaan vaari siinä vieressä alko valittaa, että 'helvetti' ei ole sivistynyt sana, kun ite melkein koko ajan hokee 'paska' O,o Varmaan mua ei oo ees tarkotettu ymmärtämään sitä, mutta ihan sama.
Mä teen parin ystäväni kanssa elokuvaa, tosin kässärikin on vielä tekovaiheessa, mut varmaan se olis jo valmis jos mä tekisin sitä, mut se on mun kaverilla, jolla on 'enemmän aikaa', vaikka se lähtee leirille nyt ens viikoks. Jos olisin tiennyt siitä ennen kuin käskin sen tekeen, niin olisin tehnyt ite :3 Joo tiiän miten vaikeeta kässäreitä on tehdä, mut meijän luokkalaiset teki semmosen kahessa tunnissa ja annoin jo muutama päivä sitten sen hänen tehtäväkseen...

Mistäköhän huomaa, että mulla on tylsää tai jotain??? :DDD Haluun vaan kirjoittaa mahdollisimman pitkästi. Saan vihdoinkin facen, mut onhan sitä jo ootettu. Tyhmä, kun siellä on ikäraja ja näin myönnän, että olen puolivuotta nuorempi kuin sen ikäraja on, mut sain äitiltäni luvan tehdä sinne tilin :DDD Kuolen tylsyyteen... Aion tänään katsoa Poliisiopisto kakkosen :))) Ne on ihan parhaita :3 Oon jo lopettanu melkein kokonaan ropettamisen, kun kaikki on nykyään siellä paikas, mis oon ropettanu pelkkiä kimppakämppiä, kidnappaus, mies♥mies, tai nainen♥nainen. Mikään ei oo enään tarpeeks laadukasta, että ne olis ropettamisen arvoisia.

Tyhmää, kun koskaan sateella ei tuu oltuu ulkona, kun oon aina ajatellu mennä jonnekkin metsäaukiolle sateella, mutta ei tuu koskaan lähdettyä. Ja hei, täs tuli mieleen että mun jalka on jo melkein kunnossa. 'Aika parantaa haavat', eli se paranee ajan kanssa. Mikään ei voi sitten enään estää, mua kun se on parantunut :)) En malta odottaa, että pääsen kotiin, ja kotiin lähtö täältä on tosin vasta kahden yön päästä :(( Päivän päästä... *Sniifh...* Siinä ajassa ehtii käydä vaikka mitä ikävää, kun vaari on paikalla. Ärsyttää aina, kun me riehutaan niin, se aina repäsee mun korviksista D:< Ihan tyhmää, sit kun se aina alottaa!!! Ja väittää ettei muka satu, tai se kun mä käsken lopettaa ''en mä oo ehtiny vielä alkaakkaan''. Nyt voin sanoo, että toivon että se makais jo haudassaan. Kyllä olen ilkeä, mutta olen niin kyllästynyt siihen sen paskamaisuuteen!